Kaupan rakenne
Osakekaupassa osakeyhtiön kaikki osakkeet tai osa yhtiön osakkeista myydään uudelle omistajalle. Osakkeiden ostajana voi olla yhtiölle uusi omistaja tai yhtiön toinen osakas. Osakekauppa, jossa yhtiön osakas irtautuu omistuksestaan ja myy osakkeensa yhtiön toiselle osakkaalle, ei juuri eroa tilanteesta, jossa yritykseen tulee mukaan uusi omistaja – tällöin muuttuvat vain yhtiön omistussuhteet. Omistajanmuutoksesta ei kummassakaan tilanteessa tarvitse tehdä kaupparekisteri-ilmoitusta. Jos yhtiön toimitusjohtaja tai hallituksen jäsenet vaihtuvat osakekaupan yhteydessä, on kaupparekisteriin tehtävä ilmoitus muutoksista yhtiön johdossa.
Osakkeiden kauppahinta
Myytäessä osakkeita toiselle osakkaalle on kuitenkin hyvä olla tietoinen mahdollisista veroseuraamuksista. Verottaja nimittäin saattaa kiinnostua osakekaupasta, jossa osakkeiden kauppahinta on poikennut olennaisesti osakkeiden käyvästä arvosta, etenkin jos kyseessä on ollut luovutus lähipiirille, kuten toiselle osakkaalle
Alihintaisessa osakekaupassa ostaja saattaa joutua maksamaan varainsiirtoveron lisäksi lahjaveroa. Jos osakkeiden kauppahinta on 75% tai vähemmän niiden käyvästä arvosta, ostaja on velvollinen maksamaan lahjaveroa saamastaan hyödystä. Lahjaveroseuraamusten välttämiseksi osakkeiden kauppahinta on siis hyvä olla yli 75% niiden käyvästä arvosta.
Yhtiön osakkeiden käypä arvo määritetään ensisijaisesti yhtiön osakkeista aiemmin maksettujen kauppahintojen perusteella. Jos vertailukelpoisia osakekauppoja ei ole, tulee osakkeiden käypä arvo arvioida verottajan ohjeiden mukaisesti laskemalla yrityksen substanssiarvo ja tuottoarvo. Osakekauppojen vertailukelpoisuuden määrittämiseen ja yhtiön käyvän arvon laskemiseen voi käyttää verottajan ohjetta yritysvarallisuuden arvostamisesta perintö- ja lahjaverotuksessa.
Lataa ilmainen opas aiheesta
Osakkeiden myynti toiselle osakkaalle
Tarjouspyynnöt ja tiedustelut
Käsittelemme kaikki yhteydenotot luottamuksellisesti.