Yrityskaupan kauppakirja ja tekoäly

Tekoäly on mullistanut monia toimialoja ja tuonut merkittäviä hyötyjä niin arkeen kuin ammattityöhön. Myös juridisessa työssä tekoälyllä on – oikein käytettynä – paikkansa esimerkiksi tiedonhaussa. Asiantuntijan valvonnassa tekoälyä voidaan hyödyntää rutiinitehtävien automatisoinnissa ja asiakirjapohjien laadinnassa. Yrityskauppojen kauppakirjojen laatimisessa tekoälyn käyttöön liittyy kuitenkin niin merkittäviä riskejä, että siihen tulee suhtautua erityisen varovaisesti.

Yrityskauppa on usein yksi yrityksen historian juridisesti vaativimmista toimenpiteistä, ja sen oikeudellisena selkärankana toimii kauppakirja. Kauppakirjassa sovitaan kaikista kaupan keskeisistä ehdoista, jotka ovat ratkaisevia sekä kaupan onnistumisen että riskienhallinnan kannalta. Kauppakirja kattaa muun muassa kaupan kohteen perustiedot ja omistusoikeuden siirtymisen, kaupan rakenteen, mahdolliset voimaantulon edellytykset, vastuiden ja riskien jakamisen sekä myyjän ja ostajan vakuutukset. Näiden ehtojen laatiminen edellyttää syvällistä oikeudellista asiantuntemusta ja ymmärrystä osapuolten liiketoiminnasta sekä yrityskaupan erityispiirteistä.

Tekoälyn rajallinen juridinen osaaminen

Yksi tekoälyn haasteista juridisessa työssä on sen kyvyttömyys hallita kattavasti koko soveltuvaa oikeudellista viitekehystä. Yrityskaupoissa on huomioitava kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö, oikeuskäytäntö sekä toimialakohtainen sääntely. Tekoäly ei vielä kykene tunnistamaan riittävän tarkasti ja luotettavasti kaikkia soveltuvia sääntöjä, niiden välistä hierarkiaa eikä sitä, onko sääntely pakottavaa vai tahdonvaltaista. Suuret kielimallit, kuten ChatGPT, saattavat perustaa sopimusehtoja vanhentuneeseen, osittain virheelliseen tai jopa täysin keksittyyn tietoon. Virheelliset viittaukset lakiin tai pakottavan lainsäädännön vastaiset sopimusehdot voivat johtaa tulkintakiistoihin tai jopa koko sopimusehdon pätemättömyyteen.

Lisäksi yrityskauppojen oikeudellinen viitekehys muuttuu jatkuvasti, mikä vaikuttaa olennaisesti sopimusehtojen laatimiseen ja tulkintaan. Tekoäly ei pysty seuraamaan näitä muutoksia reaaliajassa eikä ymmärtämään uuden sääntelyn tai tuomioistuinratkaisujen vaikutusta yrityskauppaan samalla tavalla kuin asiantunteva juristi.

Yrityskaupan erityispiirteiden huomioiminen

Jokaisella yrityksellä on omat erityispiirteensä, ja jokainen yrityskauppa on ainutlaatuinen. Siksi on tärkeää ymmärtää kaupan osapuolten liiketoiminta ja tavoitteet tarkasti. Tekoälyn kyky tunnistaa toimiala- ja yrityskohtaisia erityispiirteitä ja riskejä sekä ottaa ne huomioon kauppakirjan ehdoissa on vielä varsin epäluotettava. Kauppakirja on aina räätälöitävä juuri kyseiseen kauppaan sopivaksi, mutta tekoäly tuottaa tällä hetkellä usein liian yleisluontoisia sopimuspohjia. Vaikka tekoäly pystyy laatimaan yleisiä sopimusehtoja, se ei vielä kykene täysin ymmärtämään ja arvioimaan niitä yksilöllisiä taustatekijöitä, joilla on merkitystä kunkin yrityskaupan sopimusehtojen kannalta. Yleisessä käytössä olevat ilmaiset tekoälyt eivät ainakaan vielä kykene luotettavasti tunnistamaan kaikkia mahdollisia riskejä, kuten sopimusrikkomuksiin, vastuisiin tai tulkintaeroihin liittyviä seikkoja, jotka voivat johtaa kalliisiin riitoihin tai vahinkoihin.

Tekoälyn koulutusdata ja kielellinen vinouma

Suurimmat kielimallit, kuten ChatGPT ja Gemini, on koulutettu pääosin englanninkielisellä aineistoilla. Muiden kielten, kuten suomen, osuus koulutusdatassa on selvästi pienempi. Tämän seurauksena tekoälyn tuottamat vastaukset pohjautuvat usein esimerkiksi Yhdysvaltojen lainsäädäntöön, ja osaaminen Suomen lainsäädännön sekä suomen kielen osalta on heikompaa.

Tietoturva

Yrityskauppojen yhteydessä käsitellään usein eritäin luottamuksellista ja arkaluonteista tietoa. Kun näitä tietoja syötetään tekoälyjärjestelmiin, on olemassa riski tietovuodoista sekä siitä, että tietoja käytetään tekoälymallien koulutuksessa. Tekoälypalveluiden tietoturvakäytännöt eivät välttämättä vastaa yritysten omia tai lainsäädännön asettamia tietoturvavaatimuksia.

Yhteenveto

Yrityskaupan kauppakirjan laatiminen vaatii yksilöllistä ja tarkkaa juridista osaamista, jota nykyiset tekoälyjärjestelmät eivät vielä yksin pysty tarjoamaan. Tekoäly voi toimia apuvälineenä taustatyössä tai rutiinitehtävissä mutta lopullinen kauppakirjan sisältö tulee aina laatia juristin toimesta. Koska kyse on yrityksen merkittävimmistä päätöksistä, kannattaa luottaa juristin asiantuntemukseen ja hyödyntää tekoälyä vain harkitusti ja vastuullisesti.


Varaa alta maksuton 30 minuutin konsultaatio ja keskustele asiantuntijoidemme kanssa! 

Picture of Katja Lammi
Katja Lammi
Juridinen avustaja
Mikko Leino

Ryhdytään yhteistyöhön.

Pyydä lisätietoja tai sovi maksuton konsultaatio. Ensimmäiset keskustelut ovat maksuttomia ja aina luottamuksellisia, eivätkä ne sido sinua mihinkään. Kykenemme yleensä jo tässä tapaamisessa kertomaan, mikä yrityksen myynnissä on järkevin polku edetä ja tarvittaessa opastamaan sinut myös muiden asiantuntijoiden luo.